Nykyaikainen globaali internet tuo mukanaan myös huijarit. Internetin ansiosta sinut voidaan ryöstää esimerkiksi kahvilassa ilman, että itse edes havaitset asiaa. Monet käyttävät yritysten tarjoamia ilmaisia WiFi-palveluja niiden käytännöllisyyden vuoksi. Esimerkiksi hotellit ja lentoasemat tarjoavat asiakkailleen ilmaisen inteneryhteyden, jota voi vapaasti käyttää alueella oleskellessaan.

Ilmaisissa ja julkisissa WiFi-verkoissa piilee myös odottamaton ansa. WiFi-verkon pystyttäminen on helppoa ja onnistuu vaivattomasti langattomallakin laitteella, joten hakkerit voivat helposti asettaa oman ilmaisen WiFi-verkon alueelle, jonka tiedetään tarjoavan ilmaista internetyhteyttä asiakkailleen. Hakkerit luottavat siihen, että osa asiakkaista yhdistää itsensä tähän valeverkkoon, jonka jälkeen tietojen saaminen suojaamattomilta laitteilta on ammattinuuskijalle lastenleikkiä.

VPN pitää yksityiset tietosi turvassa

VPN käyttää salausta, jonka ansiosta kaikki tieto kulkee salattuna tietokoneesi ja kohteesi välillä. Tämä suojakapseli estää nuuskijoita pääsemästä käsiksi tietoihisi, vaikka vahingossa sattuisitkin yhdistämään itsesi hakkereiden luomaan valeverkkoon. Voit siis huoletta käyttää verkkopankkia tai tehdä ostoksia verkossa luottokorttiasi käyttäen ilman pelkoa siitä, että pankkitunnuksesi tai luottokorttisi numero joutuu vääriin käsiin.

VPN piilottaa IP-osoitteesi

Yksi VPN:n monista hyödyistä on se, että se piilottaa IP-osoitteesi ja korvaa sen omalla VPN:n IP-osoitteella. Mikäli joku siis yrittää saada IP-osoitteesi selville esimerkiksi haittasivun kautta, saa hän vain eräänlaisen valeosoitteen, jota ei voida yhdistää sinuun millään tavalla. Miksi IP-osoitteen piilottaminen on sitten niin tärkeää? IP-osoite yksistään ei kerro käyttäjästään paljoa, mutta sen perusteella voi selvittää maan ja sen, mitä internetin palveluntarjoajaa henkilö on käyttänyt. IP-osoite on kuitenkin myös tavallaan jokaisen internetiin kytketyn laitteen henkilökohtainen sormenjälki, joten erityisesti aktiiviselle internetin käyttäjälle IP-osoitteen salaaminen on tärkeää.

Yksittäinen IP-osoitteen paljastuminen ei ole vaarallista, mutta mitä useammassa paikassa IP-osoite näkyy, sitä enemmän siitä voidaan saada tietoja irti. Mikäli olet esimerkiksi kirjoittanut omalla nimelläsi jollekin sivustolle ja haluat myöhemmin käydä anonyymisti kirjoittamassa asiasta kyseiselle sivulle hieman radikaalimmin, voidaan molemmat kommentit yhdistää sinuun IP-osoitteesi kautta. Koska IP-osoite näyttää myös paikannustietoja, voi taitava tietojenkalastelija saada eri palapelin palat yhdistelemällä selville sijaintisi. Tämä ei tosin ole äärimmäisen tarkkaa, mutta pahimmillaan sijainti onnistutaan rajaamaan jopa yksittäiseen kaupunginosaan, joten jos sinulla ei satu olemaan useita kaimoja samassa kaupunginosassa, voi ahkera nuuskija saada selville myös kotiosoitteesi etsimällä tietoja muista lähteistä ja yhdistämällä ne IP-osoitteesi antamiin tietoihin.

Huono VPN-palvelu tuo lisää turvattomuutta

Erityisesti monet ilmaiset VPN-palvelut ovat valitettavasti paljastuneet huijauksiksi, jotka ovat datan salaamisen sijaan myyneet sen eteenpäin. Pahimmassa tapauksessa puhelutietosi, valokuvasi ja henkilökohtaiset tietosi päätyvät kaikkien nähtäville. Nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että hyvä VPN ei pyydä lupaa muuhun kuin WiFi-verkon hallitsemiseen, koska se ei tarvitse toimiakseen mitään muuta. Kaikki muihin tietoihin käyttöoikeutta pyytävät sovellukset ovat luultavasti vain lisää ongelmia tuottavia haittasovelluksia. Sovelluksen luotettavuus kannattaa aina varmistaa myös muista lähteistä ennen sen asentamista, jotta tietosi pysyvät varmasti turvassa.